Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi mitään saanut aikaiseksi! :) Maltoin pitää yhden päivän tauon ja sitten värkkäilin erästä joululahjaa, josta ei tällä kertaa enempää, ja sitten neuloin tämän valmiiksi:

199586.jpg

Tämä oli siis se pipo, joka ei ottanut valmistuakseen, mutta nopeastihan tuo valmistui kunhan vaan telkkua katsellessa teki. Ja tämä menee siis T&T:n haastekeräykseen. Tarkoitus olisi tehdä lapaset vielä samaa sarjaa. Lankana oli Nalle ja NalleColori ja malli on sama kuin aiemmin tehdyssä miehen maastonvärisessä pipossa.

Sitten kun sain tuon valmiiksi, tein tytölle uudet lapaset.

199585.jpg

Kuvan terävyys ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta tässä värit näkyvät parhaiten. Salamavalo kun vääristi värit ihan poskelleen. Pistettiin sitten iltahämärissä keittiöön täysi valaistus ja tuloksena tämä. :) Nämä valmistuivat uuden tuulitakin kunniaksi, joka on väriltään oranssi. Lankana toimi 7Veikka. Seuraavaksi pitäisi sitten värkkäillä samaa sarjaa myös sukat. Pojallekkin pitäisi lapaset ja sukat tehdä. Oikeastaan useammat kappaleet kummallekkin, kun ovat niin päässeet viime talvisista kasvamaan ulos. Mutta näitä tupsahtelee sitten aina sillon tällön mukavina välitöinä.

Vielä viimeisenä esittelen viime viikkoisen kirjaostokseni.

199588.jpg

Olihan tämä pakko käydä itselleen ostamassa, kun kerran Suomalaisessa oli tarjouksessa! Siinä on niin monta ihanaa mallia, jotka on ihan pakko saada toteuttaa. :)

Jos kuitenkin taas yrittäisi pitää päivän tauon, kun ei tänä aamuna meinannut oikein tuo päänuppi kääntyä. Hartiat on siis pikkasen jumissa... jospa se siitä. Joskus.