Päätin tuossa lasten välipala-ajan lähestyessä ottaa vähän etäisyyttä muuhun perheeseen. Menin sänkyyn, vetäisin peiton päälleni ja suljin silmäni (koittakaapa äidit joskus, rauhoittaa kummasti). Teen tätä aika ajoin pienissä erissä, mutta tämä erä jäikin todella pieneksi. Melkein saman tien, kun pääsin hyvään asentoon, mieleeni tuli mahtava ajatus siitä, mitä teen eräälle neuleelleni, joka on lojunut kaapin perukoilla jo jonkin aikaa. Ostin sen joskus reilu vuosi sitten muistaakseni 5 tai 10 eurolla, eli aika halvalla. Tykästyin silloin kaulukseen siinä, mutta melko pian multa meni hermot siihen enkä sitten sitä enää käyttänyt. Meinasin jo vielä sen kierrätykseen, mutta onneksi en vielä vienyt! Eikä siinä sitten auttanut muu kuin ottaa sakset kauniiseen käteen ja näyttää niitä ko. neuleelle. Tältä se näytti ennen operaatiota.
365329.jpg
Kaulus oli siis melko massiivinen. Kuvassa se on auki vedettynä, mutta päällä ollessa se rutattiin kaksin kerroin. Leikkasin kauluksen kokonaan pois ja otin sen jälkeen avukseni virkkuukoukun ja punakirjavaa Nallea. Yksiväristä punaistakin olisi ollut, mutta halusin sentään "jotain" tuohon kaula-aukkoon. Virkkasin sitten kaksi kerrosta kiinteitä ja vielä yhden kerroksen niin, että koukkasin langan sieltä edellisen kerroksen alta. En oikein osaa selittää, mutta hieno siitä tuli! :) Ja tältä näyttää.
365331.jpg
Laitoin vielä silmukoiden sisään ohutta kuminauhaa pitämään kauluksen kuosissa. Ennen kuminauhaa rintaliivien olkaimet vilkkuivat näkyvissä, eikä neule muutenkaan meinannut luiskilla olkapäilläni pysyä! Nyt asia korjaantui ja hihatkin nousivat tämän ansiosta hyvälle korkeudelle. Aikaisemmin ne lähes peittivät sormeni. Kavensin hihoja myös hieman ja olisin sivuiltakin hieman kaventanut, mutta tässä vaiheessa ompelukoneeni irtisanoi sopimuksensa (taas!) ja runttasi kaikki langat alapuolelle ompelusta useampaan kertaan. Lopetin hommat sitten siihen ja tyydyn pitämään tätä näin. Mielestäni tämä on näinkin varsin mainion näköinen ja nyt tulee varmasti taas pidettyä tätäkin.
Nyt sitten mietintämyssy päähän, että mitä teen jäljellä olevalla kauluksella... ranteenlämmittimet kenties? Saapa nähdä mitä tässä keksitään... :)