Hullu siis sanan postitiivisessa merkityksessä. :) Aloitin kahden jälkeen veivaamaan pullataikinaa ja viimeiset vetäisin ulos uunista hieman ennen kuutta. Hiki tuli ja selkäänkin sattuu! Mutta nyt on paljon namia! :) Ja ruokaakin ehdin tehdä risoton muodossa siinä jossain välissä.
Ensinnä, kun pullataikina oli kohoamassa, valmistui omenapiirakka. Joka harmikseni pääsi kypsymään hieman liikaa. Ei onneksi kuitenkaan päässyt pahasti palamaan... maistui ihan hyvältä. :)
1011997.jpg

Tässä ohje myös.

Pohja:
1 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
1 dl juoksevaa margariinia
½ dl maitoa tai vettä

Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen ja lisää sitten kananmuna, margariini ja neste.

Päällinen:
1 ½ omenaa
1 tlk Valion omena-kaneli rahkaa
1 kananmuna
½ dl sokeria

Sekoita rahka, kananmuna ja sokeri kulhossa. Pilko omena kuutioiksi ja levitä pohjan päälle. Kaada sitten omenoiden päälle rahkasekoitus.
Paista piirakkaa n. 30 minuuttia 200 asteessa uunin alatasolla.

Helppo ja nopea piirakka siis ja todella hyvää. :) Uskon että tavallisellakin rahkalla tulee ihan hyvää, nyt vain teki mieli kokeilla tuommoisella maustetulla versiolla. Tämä pohjan ohje on siskolta, joka löysi sen jostain... lehdestä vissiin. :) Ja päällinen on sitten ihan omaa versiointia.
Sitten valmistui muffinsseja. Taas Hellapoliisin ohjeella, jolla jo tein omenaisemman version pari päivää sitten. Nyt pistin mukaan noita minttusuklaa palloja, joita oli Hellapoliisikin käyttänyt ja voi että kun tuli niiiin hyviä! :) Nam!
Niin ja tähän satsiin laitoin vaniljasokerin sijasta pari ruokalusikallista kaakaojauhetta (ihan perus O´boy:ta) ja koska ei ollut kermaviiliä eikä piimää, pistin vain maitoa. Kävi näinkin ihan hyvin.
1011995.jpg

Sitten vielä yhteispotrettia kaikista, mitä valmistui tänään. Etualalla komeilee rahkapiirakka, jossa päällinen samalla ohjeella kuin omenapiirakassakin, mutta omena-kaneli rahkan sijasta on vanilja rahkaa. Pohjana pullataikinaa, joka pääsi kohoamaan vähän liikaakin! :) Niin ja tätä kuvaa ottaessa oli jo lapset ja mies päässeet käymään pöydän ääressä (ei kai sitä huomaa?!) ja kaksi pellillistä pullia oli vielä paistamatta. Muffinssit ainakin ovat maistuneet hyvin. :)
1012000.jpg

Kyllä nyt riittää pakastimessa hyvää, kunhan nämä saa sinne saakka. Eiköhän tästä määrästä riitä... ettei tarviis ihan heti taas leipoa. Ens viikolla sitten taas! :D