Täällä aletaan olla vähitellen elävien ja terveiden kirjoissa, vaikka sen verran köhää on varsinkin tytöllä tällä kertaa, ettei tee mieli lähteä mäkeä laskemaan. Keli olisi ihan kelpo mäen laskuun, mutta ensi ehtiihän sitä mäkeä laskea sitten terveempänäkin.
Sen sijaan leivoin laskiaispullia. Täytteeseen nappasin ohjeen uudesta Pirkka lehdestä ja tuli tosi hyvää. Täyte sisälsi seuraavaa:

1 dl vispikermaa
1 tlk rahkaa
1 dl vadelmahilloa
2 dl mustikoita

Kermat vaan vaahdoksi ja kaikki muut sitten vaahdon sekaan. Tuli aika runsaasti, mutta hyvää tuota oli syödä sellaisenaankin. :) Ajateltiin illaksi tehdä pannaria ja herkutella sitten laittamalla täytettä pannarin päälle!
Pullat muuten näyttivät tältä:

1262861.jpg

Pullat on ihan perus pullia, paitsi että päälle ripottelin raesokerin sekaan myös mantelirouhetta.
Pullien jälkimainingeissa syntyi myös satsi muffinsseja. Tällä kertaa täytteenään suklaarouhetta sekä sitä mantelirouhetta. Tosi nameja nämäkin! :)

1262863.jpg