Meinaan tuosta ponchosta... arvioin langan menekin väärin ja se sitten loppui kesken. Poncho jäi siis aivan liian lyhyeksi minulle! Vaikka hetken aikaa sapettikin, niin nou hätä: meillä on pikku neiti, joka ihastui siihen saatuaan koittaa hetken päällään. :) Koko mitasta, jota ehdin virkkaamaan, purkasin pari kerrosta, lisäsin sitten pari kerrosta pääntiehen ja voi että kun tuli ihana! Ainut pikku miinus neidin mielestä oli tosin väri, mutta tehtiin sopimus että äiti virkkaa muutamia vaaleanpunaisia kukkia siihen. Laitan kuvan tännekkin sitten kunhan saan ne kaikki kukat tehtyä ja ommeltua kiinni.
Jäi kyllä ikimuistoinen hetki siitä, kun neiti sai ponchon päälleen... silmät kirkastuivat, kun hän tokaisi: "Äiti, mikä tää on? Tää on ihana. Kato täältä tulee sormetkin läpi!". :) Piristää aina kummasti päivää, kun pikku ihminen tulee onnelliseksi jostain.
Asiasta vielä aivan toisaalle, niin pakko sanoa, että on se ihanaa kun nuo helteet jo hellittivät! Kyllä hellepäivä silloin tällöin on ihan mukavaa, mutta alkoi jo menemään yli sietokyvyn. Tänään pääsin ekaa kertaaa melkein viikkoon lenkillekkin ja voi kun teki hyvää. Oon yrittänyt käydä pari-kolme kertaa viikossa semmosella tunnin kävelylenkillä ja nyt kun en helteiden takia pystynyt käymään muutamaan päivään, niin eron huomaa heti omassa mielentilassa ja kunnossakin. Ne lenkit kun on lähestulkoon mun ainoita omia hetkiä nykyään, jos ei oteta lukuun iltoja kun saa touhuta ilman lapsia. Lenkillä ikään kuin asiat selkiää ja mieli virkistyy. Kuten kroppakin tietysti! :)
Nyt lähden herkuttelemaan toscapiirakalla (ettei vaan päivän lenkillä käynti pääse vaikuttamaan kilojen lähtöön! ;) ), jonka tekaisin päivällä.